sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Kuulumiset

Olen laiminlyönyt kirjoittamista. Siihen tosin on yksinkertainen syy: aikaa ei ole yksinkertaisesti ollut. Nyt kello on 18:14 ja olen heräämisestäni (klo 10) asti siivonnut ja järjestellyt kaappeja (kävin kyllä kuntopyöräilemässä välissä). Eilen oli koulupäivä jonka jälkeen lähdin Kotkaan sukulaiselle sovittamaan vanhojentanssipukua. Siitä tulee aivan ihana: vaalean persikan värinen ja yksiolkaiminen. Bongasin mekon leikkaukset muutamista lempparimuotikuvistani.

Viime kirjoituksen jälkeen
en ole oksentanut ja muutenkin fiilis on ollut oikein hyvä. Sukulaisen synttäreillä tuli syötyä aika paljon kaikkea Kiellettyä, mutta ahdistus ei ollut sietämätön ja seuraavana aamuna vaa'an numero sama kuin ennen, eli olen tosi tyytyväinen. Laitoin vaa'an sängyn alle ja päätin tavata sen tästälähtien vain kerran viikossa. Yritän muutenkin opetella kaiken ruuan sallimista itselleni. Se on tällä hetkellä varmaan kaikkein hankalin asia.

Ensi viikko näyttää todella kiireiseltä: neljänä päivänä viikossa lastenhoitoa, kahtena tanssi ja kaikkina päivinä piiiiitkä koulupäivä. Voi siis olla etten ehdi kirjoittamaan tai en saa ainakaan mitään järkevää ulos itsestäni, mutta luen silti teidän blogejanne läpi, niinkuin olen tähänkin asti tehnyt. Torstain täytän 18, mutta viikonloppuna en kertakaikkiaan ehdi juhlia synttäreitäni mitenkään, eli se siirtyy seuraavaan viikonloppuun. Anteeksi lyhyt kirjoitus, luen bloginne läpi ja käyn läksyjen kimppuun..

6 kommenttia:

  1. Voin kuvitella miten ihanalta toi vanhojentanssipuku näyttääkään päälläsi! Hyvä, että oot pystynyt olee nyt oksentamatta. Kuulostaa hyviltä noi sun suunnitelmasi vaa'an ja ruokien suhteen, tsemppiä hirmuisesti. ♥

    VastaaPoista
  2. Hyvä juttu ettet ole oksentanut! :) Voimia kaikkeen, koita jaksaa kaikessa kiireessä.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. ihanaa kuulla, että sulla menee ihan mukavasti :)
    voimia kuitenkin vielä lisää kaiken tän jaksamisen keskellä <3

    VastaaPoista
  5. Anteeksi etten muistanut onnitella eilen. :(

    Mutta onnea 18 vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla ettet ole oksentanuut ja että on hyvä fiilis, jatka näin!:>♥

    VastaaPoista